keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Esimiesfoorumi pöllytti ajatuksia muutosjohtamisesta


Sataedun, WinNovan ja Kankaanpään opiston yhteistyönä järjestettyyn Esimiesfoorumiin kokoontui muutosjohtamisen ja tiimiorganisaation äärelle 30 henkilöä keski- tai ylemmästä johdosta.

Oppilaitosten rehtorien ajankohtaistervehdysten jälkeen Marja Kallioniemi kertoi väitöstutkimuksestaan ’Teknologiatuetun yksilöllisen opetuksen organisointi’. Varsinkin haasteiden ja kyvykkyyden tasapaino herätti keskusteluja ja yleisöltä kysyttäessä lähes kaikki olivat olleet innostavien haasteiden äärellä viimeisen 2 viikon aikana, mutta vain puolet paniikkialueella työssään. Löysäilystä ei tarvinnut kysyä.

Key note -puhujina olivat rehtori Maria Sarkkinen ja apulaisrehtori Annukka Sorjonen Stadin ammattiopistosta aiheenaan Vahva johto – menestys syntyy arjessa. Heillä oli innostava ote puhua johtamisesta niin, että koko ajan opiskelijalle koituvalla hyödyllä perusteltiin muutokset johtamisessa.  Oppimisyhteisöjen ja opettajatiimien asiantuntemuksella ja vahvalla valtuuttamisella on pystytty huomiomaan mm. opiskelijoiden erilaisia lähtötasoja ja oppimisvalmiuksia, ohjauksen ja digitaalisuuden roolin vahvistumista ja elinikäiseen oppimiseen kasvattamista. Uutta pohdittavaa meille satakuntalaisille toi myös heidän teesinsä, että johtaminen on substanssi ja johtajia ja/tai heidän toimenkuviaan tulisi kierrättää muutamien vuosien välein. Sen pohjalta Stadin ammattioppilaitoksessa oli tehty rohkeita ratkaisuja organisaatiomuutoksessa.

Stadin ammattioppilaitoksessa itseohjautuvuus on nostettu kärkeen tulevaisuuden taidoissa ja sitä opetetaan ja harjoitellaan sekä henkilökunnan että opiskelijoiden kesken. Ihmisen tavoitteena on tehdä hyvää ja se taas vaatii autonomian, kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden kehän.

Lounaan jälkeen pysähdyimme vielä tiimien rakentamisen äärelle. Sataedun rehtori Anne Laine totesi osuvasti, että tiimityö on tulevaisuuden tähtitaito, jonka jälkeen Sataedun Hyvinvointialan koulutuspäällikkö Heli Sulkava kertoi opettajien kokemuksista ja toiveista tiimien rakenteisiin liittyen sekä esitteli oman ajatuksensa tiiminvetäjän ja koulutuspäällikön välisestä työnjaosta. Lopuksi WinNovasta työelämäpalvelupäällikkö, sosiaalipsykologi Teija Harju kertoi sosiaalipsykologian näkökulmasta tiimeihin vaikuttavista tekijöistä mm. konformistisuudesta.